Kristian Kiviniemi siirtyy R5-kalustoon

on

Seinäjoella asuva ralliautoilija Kristian Kiviniemi kilpailee kaudella 2016 uudella Citroënin DS 3 R5 -autolla. Auto saapuu Suomeen tammikuun puolessavälissä. Rallirinki kysyi Kiviniemeltä, minkälaisia suunnitelmia kalustonvaihtoon liittyy.

Oletteko hankkineet tiimillenne Citroen DS3 R5:n. Miten päätös R5-kalustoon siirtymisestä tuli?

Kristian Kiviniemi: Päättyneellä kaudella kehitys vauhdin kanssa oli hyvää ja pikku hiljaa ajatus R5-autosta kehittyi.

Minkälainen projekti uuden auton hankinta oli?

Kiviniemi: Projekti sai alkunsa lokakuun lopussa Saksassa ajetun Lausitz-rallin jälkeen, kun olimme päässeet tutustumaan hieman kyseiseen Citikkaan. Paljon asiaa pyöriteltiin ja mietittiin sen jälkeen. Joulukuussa ostopäätös tehtiin. Iso kiitos auton hankkimisesta isälle.

Missä vaiheessa R5-projekti on nyt? Milloin kilpailette autolla ensimmäisen kerran?

Kiviniemi: Auto haetaan ensi viikolla Suomeen Norjasta. Auto on Arnt Gustav Olsenin vanha. Tavoitteena on siirtyä Vaakuna-rallissa uuteen autoon, mutta paljon kilometrejä pitää saada alle ennen autonvaihtoa, että vauhti on hyvää ja auto on tuttu.

Viime kaudella käyttämänne Mitsubishi Lancer EvoX R4 on nyt myynnissä. Kilpailetko sillä vielä?

Kiviniemi: Tunturi-ralliin olemme lähdössä vielä Mitsubishilla, ellei autolle löydy ostajaa ennemmin. Tilanteiden kehittymisen mukaan myös Mikkelissä alla voi olla Mitsu…

Mikä kilpailusuunnitelma teillä on tälle kaudelle?

Kiviniemi: Kauden pääpaino on rallin SM-sarjassa. Mahdollisuuksien mukaan ohjelmaan voi tulla joku kilpailu kansainvälisellä tasolla, mutta se selviää tarkemmin vuoden edetessä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s