Jyväskylä palasi MM-ralliin

on
Historic2010
Harju, Päijälä, Myhinpää, Ruuhimäki, … Pienemmästäkin menevät ajatukset kohti menneiden vuosikymmenten Suurajoja. Järjestäjät voisivat tälle vuodelle yrittää A-ryhmän autoja ja vanhempiakin nostattamaan tunnelmaa. Kuva Sirkkamäestä vuodelta 2010.

Suomen MM-rallia kutsutaan useimmiten Jyväskylän MM-ralliksi, mutta viime vuosina jyväskyläläisille on jäänyt lähes vain huoltopilttuun pitämistä. Tänä vuonna on toisin. Rallia ajetaan tutuilla keskisuomalaisilla teillä ja mikäli suunnitelma toteutuu myös aivan Jyväskylän keskustassa Harjun erikoiskokeella.

Kaukaisin erikoiskoe huoltoparkista on Päijälä; viime vuonna se risteys tarkoitti hädin tuskin puolimatkan merkkiä matkalla eteläisimmille pätkille. Harjun, Päijälän ja Myhinpään lisäksi on täysin aiheellista sanoa, että myös Jyväskylä palasi MM-ralliin.

Rallin järjestäjät ovat saaneet viime vuosina runsaasti kritiikkiä reitin toimimattomuudesta (kilpailijat) tai mielikuvituksettomuudesta (katsojat). Osa narisijoista on narissut vain tavan vuoksi, mutta kun kuoro kasvaa riittävän suureksi tulee väistämättä tilanne, että asialle pitäisi tehdä jotain. Nyt rallin järjestäjät ovat halunneet vastata tähän huutoon, ja mitä ensimmäisiä nettikommentteja lukee, asiakaspalvelu tuntuu onnistuneen.

Enemmän kuin uusvanhojen erikoiskokeiden mukaantulosta, pidän siitä että reitille on saatu yli 360 kilometriä erikoiskokeita. Se on noin 40 kilometriä enemmän kuin viime vuonna ja pisin Suomen MM-ralli kymmeneen vuoteen. Kokonaispituudeltaan reitti on kuitenkin pysynyt samanmittaisena kuin viime vuonna, joten kuljettajilla on tiedossa vähemmän matka-ajoa ja enemmän kilvanajoa. Tiedoksi vaan, Sebastién Ogier.

Himoksen alamäkipätkä oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana. Sebastién Ogier ajoi sen kaatosateessa. Tällekin vuodelle on reitillä Himos-niminen, lyhyt erikoiskoe. Onko se sama, sitä ei vielä ole kerrottu.
Himoksen alamäkipätkä oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana. Sebastién Ogier ajoi sen kaatosateessa. Tällekin vuodelle on reitillä Himos-niminen, lyhyt erikoiskoe. Onko se sama, sitä ei vielä ole kerrottu.

Vuoden 1987 Jyväskylän Suurajojen Harjun erikoiskokeen tv-lähetys lukeutuu ensimmäisiin rallimuistoihini. VHS:lle taltioitunut lähetys tuli katsottua monet, monet kerrat. Siinä Lasse Lampi* ajaa Mitsubishin linkkuun männyn ympärille ja jyväskyläläinen fauna meinaa haitata ruotsalaisen Audi-kuskin menoa: ”Ja siellä on orava menossa ralliauton alle!”, eläytyi Matti Kyllönen selostukseen. Vaikka tuosta vuodesta lähtien olen vain kerran ollut poissa Suomen MM-rallista, en ole ikinä ollut Harjulla katsomassa rallia. Toivottavasti saan tämän pois tekemättömien tehtävien listalta ensi kesänä. Jos vielä toivoa saisi, niin juurikin A-ryhmäläisten juhlaparaati toimisi hienosti tunnelmankohottajana ennen MM-ralliletkaa.

Päijälässäkin kävin rallia katsomassa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Muistikuvia ei kovasti ole, joten sekin käy minulle täysin uudesta pätkästä. Pihlajakoskella on tullut käytyä ihastelemassa jumalaisen kaunista sisävesisatamaa, ja kerran 10 vuotta sitten myös Marcus Grönholmin ja Peugeot’n testejä. Julman nopeaa tietä se on.

MM-rallin reitissä ei näyttäisi olevan mitään pakkopullaa. Aikatauluja on hyvä vielä odottaa, että tietää miten liikkuminen onnistuu. Toivottavasti rytmi menee hyvin, sillä katsottavaa on paljon.

Viime vuoden ikonisin hetki koettiin Palsankylän hyppyrillä. Tänä vuonna erikoiskoetta ei ajeta. Kuvassa kuitenkin Sebastien Loeb vuodelta 2012.
Viime vuoden ikonisin hetki koettiin Palsankylän hyppyrillä. Tänä vuonna erikoiskoetta ei ajeta. Kuvassa kuitenkin Sebastien Loeb vuodelta 2012.

EDIT: Korjattu nimivirhe.

Mainokset

One Comment Lisää omasi

  1. observer sanoo:

    Antero Laine = Lasse Lampi. Hienoja muistoja Harjulta muutenkin.http://www.yourepeat.com/watch/?v=s5nRdj3P5Ns

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s