Kuka kirjoittaisi kirjan ralliyhteisöstä?

on
Onkemäen koululaisista muistuttava kyltti näyttää palvelleen jo useampaa ikäpolvea. Kuva Urjalan F-Cupin kakkospätkältä.

Suomalaisesta rallikatsojayhteisöstä pitäisi kirjoittaa kirja. Se voisi olla fiktiivinen, missä rallit ja siihen liittyvä kulttuuri olisivat vain sivuroolissa, mutta tallennettuna tai sitten kirja voisi olla puhtaasti dokumentaarinen. Sosiologisena ilmiönä rallikansa on kuitenkin persoonallinen, moniselitteinen ja voimakkaasti jakautunut ryhmä. Kuskeista, karttureista, kisoista ja autoista on jo kirjoja – me katsojat ansaitsemme omamme! Pitäisikö ottaa haaste vastaan…

Tätä mietin, kun viikonloppuna vietin käytännössä koko hereilläoloajan penkalla tai matkalla penkalle. Kylmäkosken Nesteeltä haettiin rallipaketti Urjalan F-cupiin. Tankille tuli trailerilla keltainen Escort, missä oli tutun ravintolan mainos omasta pienestä kotipitäjästä. Kysyttiin numerot ja luvattiin kannustaa. Toiset leukailivat, että oli Escort vaatinut pientä laittoa edellisen osakilpailun jälkeen. Siellä oltiin kaadettu. ”Mitä, onko tämä auto tottunut kaatumaan?”, kysyin ja sain pian vastauksen: ”Ei ole”.

Ajoimme pätkät läpi. Eturungittajien saattue oli yli 10 auton mittainen. Samoja paikkoja merkkailtiin. Kakkosella lähdön vasuri, ja tietysti muuntajan paikka ja Lemposen paikka. En väitä, että tietäisin kuka on Lemponen tai miten hän siinä kaatoi, mutta sujuvasti tiesimme, että Lemposen paikka se on. Se oli huomiolla, toimiiko. Nelosella oli useampikin paikka. Maalipään vauhtiosuuden jälkeen tulleeseen pudottavaan vasuriin palattiin uudestaan: on paha, mutta miten on aikataulun laita, ehditäänkö mitenkään. Vitosella oli myös pudottava vasuri. Loistavana perimätiedon palasena kuulin seuraavana päivänä, että paikka oli sama, missä Mika Arpiainen kaatoi Metronsa vuoden 1986 Suurajoissa. Perimätiedon määrä on valtava ralliyleisön joukossa. Miten paljon tieto värittyy vuosien varrella, se jääköön omaan arvoonsa, mutta paikat tunnetaan ja muistetaan hyvin. Tunteeko rallikansa parhaiten suomalaisen tiekartan?

Tuttuja naamoja penkalla näkee aina. Ihmisiä ei tunne, joskus on ehkä pari sanaa vaihdettu, tai keskustelun aloittamista helpottaa se, että naama on jäänyt mieleen jo edellisistä ralleista. Tilanteita ja kaatojahan sitä odotetaan. Jos omalle paikalle tulee joku tai useampi toinen tuttu runkinaama, kasvaa odotus. Sata kärpästä ei voi olla väärässä ja niin edelleen.

Puskaradion tehokin on valtava. Sunnuntaina olin lippupisteellä 19, se piiloon taittunut vasen. Reitin toinen yhtä vahva vaihtoehto oli lippupiste 8:n nouseva vasen, joka jatkui hetioikeaan. Tieto auton numero 2:n ulosajosta ylsi puskaradion kautta 1,5 kilometrin päähän ennen kuin auto numero 3 ehti ajaa ulos meidän paikassa. Kaveri, tuttu, kaverin kaveri, tutun tuttu – soitto, tekstari, Facebook, Twitter. Tieto kulkee. Urjalassakin kakkospätkän muuntajan mutkaan tuli nopeasti tieto, että huoltamolla tapaamamme keltainen Escort oli kaatunut hurjasti ykkösellä. Onneksi kuljettajapari on kunnossa, auto kaipanee enemmän kuin vahauksen ja uuden tarran kyläravintolalta.

Lajiin perehtymättömälle rituaaleja on vaikea selittää ja perustella, mutta ne voisivat kiinnostaa. Lisäksi joskus perimätietokin katkeaa. Kirjoitettiinhan Kalevalakin. Siksi ralliyleisökin ansaitsisi kirjansa.

Ralliringin kuvat Urjalan F-cupista: http://rallirinki.kuvat.fi/kuvat/Urjala+F-Cup+2013/

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s