Seuraavaksi Saksaan

on

Suomen MM-rallista on jo toivuttu, joten onkin jo aika viimeistellä valmistelut seuraavalle rallireissulle eli Saksan MM-rallille. Elokuusta on ainakin minulle muodostunut vilkkain rallikuukausi, kun kansainvälistä kilpailua riittää kotimaassa ja sopivan etäisyyden päässä Keski-Euroopassa.

Valmistelut Saksan MM-rallin suhteen ovat viimeistä silausta vaille valmiit. Viime vuonna tuli oltua muutamalla sellaisella paikalla pätkillä, mihin voi hyvinkin palata uudestaan. Lisäksi tietenkin YouTube-videoiden ja kokeneempien Saksan-kävijöiden avustuksella luvassa on myös kourallinen uusia katselupaikkoja ruksattuna katsojaoppaaseen. Onhan reitillä myös hitusen uuttakin. Torstaina ajetaan kaksi uutta pätkää, joista toiselle ehtii. Myös lauantaina ajettava Peterbergin pätkä menee vastakarvaan viime vuoteen verrattuna. Kokonaisuudessaan Saksan osakilpailusta tulee varmaankin yhdenlainen ihmiskoe, sillä ralli jakautuu peräti viidelle päivälle. Toki keskiviikko, torstai ja sunnuntai ovat varsin lyhyitä rykäisyjä. Eiköhän sitä silti tiedä viikon päästä sunnuntaina olleensa jaloillaan ja ulkona.

Saksan MM-rallin erikoiskokeet kiemurtelevat kuin lapamadot Moselin rinteillä. Välillä mennään isoa lujaa pitkäänkin ilman risteyksiä, sitten seuraakin neulansilmää ja kääntyilyä enemmän kuin ihmismuisti jaksaa muistaa.

Katsojaoppaan lisäksi tälle vuodelle on hankittuna kunnon aluekartat, joten lähestymisongelmia ei pitäisi ainakaan karttojen laadun vuoksi tulla. Helpottaakseni navigointia pätkältä toiselle menin piirtämään ostamiini karttoihin pätkät perinteisesti punaisella kynällä. Kyllä siinä viivaa seuratessa moneen kertaan ihmetteli, miten monimutkainen ja luonnoton Moselin laakson viinitilojen rinteiden tiestö on verrattuna siihen, mihin koto-Suomessa on tottunut. Kapeaa tietä menee alueella niin laajana verkostona, että helposti pitkänkin lenkin päästä reitti voi palata lähes samaan risteykseen, mistä se on kulkenut 2-5 kilometriä aiemmin. Variaatioita olisi vaikka joka vuodelle. Katsojan kannalta tämä on tietenkin hieno asia, sillä pienellä liikehdinnällä katselupaikan vaihto käy hetkessä.

Rallirinki starttaa reissuun viikonloppuna. Kuulumisia ja mahdollisia uutisiakin pätkiltä voi seurata Twitterin kautta (@HartusvuoriWRC). Lisäksi nettiyhteyksien niin salliessa myös kuvagalleria päivittyy osoitteessa rallirinki.kuvat.fi.

Viime vuoden kuvat ovat nähtävillä tämän linkin takaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s