Inessa tarjoaa huomiotalouden mallia

on
Kuvahaku rallikuski Inessa Tushkanovasta tuo tulokseksi myös muutamia ralliaiheisia kuvia.
Kuvahaku rallikuski Inessa Tushkanovasta tuo tulokseksi myös muutamia ralliaiheisia kuvia.

Playboy-malli tuli ja meinasi viedä kaiken huomion.

Viime viikonloppuna SM-sarjan avannut Tunturi-ralli on viime vuosina onnistunut aina keksimään jotain, mikä saa median kiinnostumaan. Kimi Räikkösen ralliura otti ensiaskeleet juuri Rovaniemen ympäristössä vuonna 2009, eikä Räikkönen suinkaan ollut ensimmäinen F1-kuski kilpailussa. 2011 Fordin piti debytoida Fiesta WRC:llä Tunturissa, mutta toisin kuitenkin kävi. Pohjoisessa tiedetään, että huomiota tarvitaan.

Tänä vuonna oli tyytyminen ukrainalaiseen Playboy-malliin.

Printsportin Mitsubishillä SM-sarjaan ilmoittautuneen Inessa Tushkanovan kuvia löytyi viime viikolla iltapäivälehdistä Brittein saaria myöten, eikä niissä kuvissa kuljettajalla ollut aina päällä tulenkestäviä, FIA-leimattuja alusasuja. Sen sijaan pientä kipinöintiä nainen on saanut lajia seuraavissa miehissä. Facebookissa ja foorumeilla pikkutuhmat kaksimielisyydet ovat ujostelematta lennelleet. No, ralli ei ole ainakaan yleisesti tunnettu sivistyneenä lajina. Viimeisimmässä AKK:n jäsenlehdessä ralliin jopa viitattiin julkisuuskuvaltaan identtisenä lajina jääkiekon kanssa. Silloin minäkin jo yskäisin.

Miksi Inessaa seurataan? Eihän hän ole saavuttanut rallissa mitään, voitaisiin kysyä.

Mielestäni hyörintä Inessan ympärillä on verrattavissa YouTube-tähti Ken Blockin saamaan huomioon MM-sarjassa. Blockia huomattavasti kovempia vetomiehiä on pitkäksi jonoksi, mutta silti mies ajaa WRC-autolla korkeimmalla tasolla. Hän hallitsee huomiotalouden. Miehille huomion saaminen tarkoittaa kuolemaa uhmaavien temppujen tekemistä, äijäilyä. Vaikka Block ei mikään surmanajaja olekaan, on hän saanut tempuilleen hyväksynnän miljoonilla YouTube-hiteillä. Naisille – karrikoiden – vastaavaa, yksinkertaista äijäilyä on kauneuden korostaminen eri tavoin.

Perheen äitejä ja isiä käy arvostaminen, mutta ei heidän tuntemattomilla arkisilla ansioillaan lyödä julkisuuteen.

Printsport ainakin pystyy hyödyntämään Playboy-mallin ajelut hienosti. Huumoriakin on. Lauantaina firma julkaisi Facebook-sivuillaan etsintäkuulutuksen kuskista, joka veisi Inessan Helsinkiin. Lancer odotti Rovaniemellä. Malli itse ei kuskiksi käynyt, koska oli ulosajossa hukannut korttinsa hankeen.

Noinkohan kuski nopeasti löytyi?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s