Rauhallisen kaunis rallikauden avaus Lapualla

on
Ajatus hiljenee, kun metsä raikaa ja maisema on tässä.
Ajatus hiljenee, kun metsä raikaa ja maisema on tässä.

Pakkanen oli jo hieman hellittänyt – ollen vielä 11 astetta – kun ennätimme kolmannen erikoiskokeen välitieltä pätkälle ja kipaisimme ensimmäisten autojen alta pellolle. Katsoin maisemaa. Pakkasusva himmensi teräviä linjoja, valkeuden keskeltä pilkotti vain puu, puskat ja pari latoa. Hiljentävän kaunista. Kaivan taskulämpimän nokialaiseni esille, otan kuvan. Samalla historic-luokan punainen VW 1600 L tulee esille kahden hirsirakennuksen nurkkien välistä, ohittaa minut ja jatkaa laakealla pellolla kurvittelua vielä pitkään näköpiirissäni. Kausi 2013 alkoi hienosti.

Viime lauantain (12.1.2013) pienoisrallista on annettava suuri kiitos LapUA:lle ja muille järjestelyihin osallistuneille. Paketti pysyi hienosti koossa. EK1 ajettiin 66:n pohjoispuolella. Välitien päähän oli ystävällisesti aurattu kaksi parkkialuetta pelloille. Tilaa piisasi kaikille ja halutessaan mutka-ajoa olisi voinut seurata vaikka lämpimästä autosta. Tuolloin pakkasta oli 15 astetta. Kävelimme kuitenkin sisään pätkälle, mistä löytyikin suoran päästä mutka, tiukka oikea. Väkeä paikalla olikin ensimmäisen auton tullessa jo toista sataa. Harmikseni Jari-Matti Tiilikka ei ennättänyt meidän paikalle, koska oli selättänyt Astransa vain noin 500 metriä aiemmin. Ykköspätkä oli muutenkin haastava ajettava, teknistä pientä tietä, joka paikoin kartalla merkittiin jopa katkoviivalla. Jäisenä se kesti kuitenkin hyvin tämänmittaisen letkan.

72 auton letka oli ripeästi ohi ja huomasimme, alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, että meillä olisi vielä mahdollisuuksia edetä EK3:lle.

EK3:lle tulimme välitietä, mitä käytettiin osana viimekesäistä Lapuan SM-rallia. Tällä kertaa ei ajettu näyttävää, hidasta risteys-vasenta, vaan jatkettiin kahden talon välisestä kapeasta välistä puottavaan oikeaan ja siitä peltojen keskelle kohti viimeistä kilometriä. Tälläkin paikalla pari takavetoista tuli hieman liian levellä linjalla, mutta muuten meno oli rauhallista. Hienoa kuitenkin, että pienoisrallin aikataulu oli järjestetty niin, että katsojana ehti katsomaan kahteen paikkaan.

Nyt on talvivarusteet penkalla testattu, seuraavaksi sitten merta kauemmas katsomaan isojen poikien ajoa.

Ralliringin kuvia Lapualta: http://rallirinki.kuvat.fi/kuvat/Rallispecial+Lapua+2012/

Antti Vilmilä/Anssi Ahopelto, nro 29, taittoivat EK1:n oikeaan hieman lujempaa kuin muut ja joutuivat turvautumaan yleisön apuun ojasta poispäästäkseen. Ylimääräistä aikaa kului kuitenkin vain noin 20 sekuntia. Jos parin erikoiskoeajasta poistaa noin 20 sekuntia olisivat he olleet luokassaan kärkiautoja.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s